Heidi Foxell
Takaisin poliisin työhön

Heidi Foxellin urahaaveet eivät ole heilahtaneet vuoden 2012 loukkaantumisen takia. Työharjoittelu Vantaan poliisilaitoksella alkoi elokuussa 2017.

Heidi Foxell
Takaisin poliisin työhön

Heidi Foxellin urahaaveet eivät ole heilahtaneet vuoden 2012 loukkaantumisen takia. Työharjoittelu Vantaan poliisilaitoksella alkoi elokuussa 2017.

28.9.2017
Vantaa
TEKSTI Päivi Maaniitty
KUVAT Ville Rinne

– Ei minulla ole koskaan ollut muuta uratavoitetta kuin poliisin työ. Olen halunnut poliisiksi lapsesta asti. Tiesin aikoinani myös, että haluan käydä armeijassa hakemassa johtajakoulutusta, Heidi Foxell toteaa.

Foxell loukkaantui luodista vatsaansa poliisiopintoihin kuuluvassa työharjoittelussa vuonna 2012. Toipuminen on ollut vaikeaa, ja se on kestänyt kauan. Vuonna 2014 tapahtuneen hoitovirheen takia Foxellilla on selkäydinvamma ja hän liikkuu pyörätuolilla. Työn ja opintojen pariin palaamista on hidastanut myös vähän yli vuosi sitten saatu leukemiadiagnoosi.

 

Vaikea alku

Sairaalavuosien aikana Foxellin fyysinen kunto laski rajusti. Sen hän on huomannut selvästi nyt ensimmäisinä työharjoitteluviikkoinaan Vantaan poliisilaitoksella. Foxell odotti innoissaan elokuista harjoitteluun palaamista, mutta joutui olemaan sairaana joitakin päiviä heti aloittamisen jälkeen.

– Haluaisin tehdä enemmän kuin pystyn ja odotin pikkuisen enemmän, hän myöntää.

Ensimmäisten viikkojen aikana poliisin työhön on kuitenkin ehtinyt päästä jo jonkin verran käsiksi.

– Olen täyttänyt avustajani kanssa rikosilmoituksia. Niiden tekeminen vaatii todella paljon keskittymistä. Alussa huomasin, että kun jaksoin täyttää yhden, romahdin sen jälkeen täysin fyysisesti, Foxell sanoo.

 

Opinnoista kiinni

VKK:n kuntoutussuunnittelija Nina Orlo on ollut mukana tukemassa Heidin työhön ja opintoihin paluuta.

– VKK:n tuki on ollut suuri, mutta Heidi on itse myös hyvin määrätietoinen nainen. Kun tekee mistä tykkää ja yrittää parhaansa, se edistää myös kuntoutumista, Orlo toteaa.

Kuntoutumisen tavoitteena on jatkaa siitä, mihin loukkaantumisen aikaan jäätiin. Poliisiopinnot on mahdollista saada valmiiksi 1,5–2 vuoden sisällä etäopintoina verkon kautta. Vuoden 2012 jälkeen poliisin tutkinto on muuttunut ammattikorkeakoulutasoiseksi, mikä vähän mutkistaa opiskelusuunnitelmia.

– Olemme käyneet Tampereella poliisiammattikorkeakoulussa tutkimassa, miten opintosuunnitelma on muuttunut ja keskustelemassa koulutuspäällikön ja ohjaajien kanssa. Osa entisistä opinnoista on vanhentunut, mutta osa saadaan hyväksiluettua, Orlo sanoo.

Tentit Heidi voi suorittaa etänä työpaikalta käsin, eikä Tampereelle tarvitse opiskelun takia matkustaa.

Syksyn jälkeen tiedetään myös sopivista työmääristä enemmän. Tällä hetkellä Heidi työskentelee kolme päivää viikossa, kolme tuntia kerrallaan. Aikaa voidaan lisätä tai vähentää jaksamisen mukaan. Työelämään palaaminen vaatii tottumista.

 

 

Sulkapallokentille

Foxell sanoo kaipaavansa edelleen kenttätöitä. Hän halusi aikoinaan poliisikoiraohjaajaksi, mutta haaveesta on toistaiseksi pitänyt luopua. Oman koiran, Heran, hän on silti hankkinut.

Tällä hetkellä kuntoutuksessa opetellaan fysioterapeutin kanssa kävelyä ja vahvistetaan yleistä lihaskuntoa. Kohta pitäisi päästä pelaamaan myös sulkapalloa, kun Heidi saa kuukauden päästä pelituolin, joka ei kaadu kovassa menossa yhtä helposti kuin tavallinen pyörätuoli.

– En osaa itse sanoa, miten kuntoutumiseni on edistynyt, sitä pitäisi kysyä fysioterapeutilta. Omaa edistymistä on vaikea nähdä ja tuntuu, että se on ollut hidasta. Vielä en ole päässyt kuntoilun makuun, Heidi sanoo.

VKK järjesti Foxellin kotiin kotikäynnin tarpeellisten asunnonmuutostöiden arvioimista ja toteutusta varten. Muutostyöt toteutti Vantaan kaupunki, jonka kanssa VKK:lla on ollut vuosien varrella hyvää yhteistyötä. Ulko-ovelle laitettiin luiska ja pyörätuolin kääntötaso. Lisäksi wc:stä poistettiin turhaa tilaa vievä patteri, joka vaikeutti pyörätuolilla liikkumista. Vakuutusyhtiö korvaa muutostöiden kustannukset VKK:n esityksen mukaisesti.  

 

Tavoitteena hyvä balanssi

Vaikka loukkaantumisen jälkeinen aika ei ole ollut helppoa, asiat menevät eteenpäin. Arjessa paljon apua antaa Heidin äiti, joka auttaa perussiivouksessa ja käy tarvittaessa kaupassa ja apteekissa asioilla. Kotisairaanhoitaja pistäytyy kahdesti viikossa.

VKK on mukana tukemassa Foxellin kuntoutumista opintojen ja työllistymisen ajan. Nina Orlo ei osaa arvioida siihen kuluvaa aikaa.

– Sitä on tässä vaiheessa vielä vaikea sanoa. Tavoitteenamme on, että Heidi pääsee töihin ja löytää elämään hyvän balanssin. Hän tekee sen eteen itse kaikkensa. Hänestä tulee varmasti hyvä poliisi, toteaa Orlo.

palvelumme

emma holmberg
27.10.2017
Helsinki

Emma Holmberg joutui lopettamaan maalarin työn tenniskyynärpään vuoksi. Hankalassa tilanteessaan hän haki työeläkekuntoutusta ja pääsi mukaan yrittäjille ja yrittäjiksi aikoville... more

7.9.2017
Pääkaupunkiseutu

– Sain justiinsa sen mitä tarvitsin, riittävän tuen ja potkun eteenpäin, Holmberg sanoo.

Holmbergin oli lopetettava työt maalarina kyynärpään kipujen takia. Hankalassa tilanteessa hän hak... more

VAKUUTUSKUNTOUTUS VKK r.y.
Hämeentie 19 B, 00500 HELSINKI
Käyntiosoite: Käenkuja 1 B
tel 09 2312 2000
Löydät meidät somesta:

© Vakuutuskuntoutus 2017